Blogitekstisi sai minut miettimään, miten voisin saada ylimääräistä rahaa päivätyön ohella. Kiitos!
KAUPPA (tulossa pian!)
Luovasivubisnes syntyi tarpeesta löytää joustava tapa tienata enemmän osa-aikaisesti ja opiskelujen ohella. Tavoitteeni on antaa sinulle rohkeutta, ideoita ja konkreettisia työkaluja rakentaa oma sivubisnes verkossa.
Ensiksi tärkeimmät faktat: rakastan haastaa itseäni uusilla asioilla, niin digibisnespuolella että urheilun parissa. Nautin saunomisesta sekä jääkylmästä, veriappelsiinin makuisesta Pellegrino virvoitusjuomasta.
Kymmenen vuotta sitten pyysin miestäni ulos treffeille Eemeli-onkikisaan. Sittemmin olemme opiskelleet itsemme aikuisiällä uusiin ammatteihin ja saaneet kaksi lasta. Ennen opintojeni aloittamista ryhdyin yrittäjäksi. Halusin olla yrittäjä koska en viihtynyt silloisessa työpaikassani, inhosin tehdä loputtomilta tuntuvia vaihtoja julkisessa liikenteessä keskellä yötä. Unelmoin paremmasta ja lähdin kohti sitä.
Olen edelleen sillä tiellä.
Tässä sarjassa kerron millaisia kuvankäsittelyohjelmia on olemassa, sinun on helpompi tutustua niihin ja voit miettiä mikä sinulle ja yrityksellesi sopii parhaiten. Kerron samalla mihin itse niitä hyödynnän.
Blogitekstisi sai minut miettimään, miten voisin saada ylimääräistä rahaa päivätyön ohella. Kiitos!
Olen etsinyt tällaista tietoa ja mukava että sitä löytyy suomenkielisenä! Kiitos tästä.
Ideasi rakentaa tämänkaltainen sivusto on ihana, enää ei tarvitse selata loputtomasti YouTube videoita vaan voin lukea yhden blogitekstin, jossa selitetään asioita ymmärrettävästi. Odotan innolla tulevia verkkokurssejasi!
Sivustosi on upea! Raikas ja täynnä mielenkiintoista asiaa, kiitos tästä!